Ben Lieb on aloittanut DJ-uransa 80-luvun loppupuolella. Jo ennen sitä hän oli ihastunut konemusiikkiin ja erityisesti syntetisaattoreilla tuotettuihin äänimaisemiin. Varhaisia innostuksen kohteita olivat mm. Kraftwerk, Jean Michael Jarre ja Depeche Mode.
Nykyisin Ben Lieb soittaa keikoillaan tapahtumasta riippuen kahdentyyppisiä settejä.
Deep, tech ja progressive house
Näillä DJ-keikoilla Ben Lieb lipuu sulavasti genrerajojen läpi luoden rennon tanssittavan ilmapiirin.
Tärkeässä osassa näilläkin keikoilla on äänimaailma ja tunnelma.
Ben Lieb ei ole tiukka genrepuritanisti ja niinpä keikan aikana hän voikin sopivissa tilanteissa sekoittaa settiin mukaan muitakin housen alagenrejä ja jopa teknoa tai trancea.
Tärkeintä Ben Liebin DJ-seteissä on tunnelma ja yleisön fiilikset, ei genre.
Letkeä house sopii myös mainiosti loungeen tai kesäiselle terassille.
Näillä keikoilla Ben Liebin setit ovat astetta rennompia. Mutta edelleenkin focus on hienoissa äänimaailmoissa.
Ambient
Ambientiin keskittyvillä DJ-keikoillaan Ben Lieb luo matkan äänimaiseman halki sekoittaen tummien dark ambient -sävyjen joukkoon melodisia ja kevyitä elementtejä.
Keikoillaan Ben Lieb soittaa myös itse syntetisaattoreilla lisää äänimaisemia levyiltä miksaamiensa biisien päälle.
Kokonaisuus on kuin äänillä toteutettu maalaus.
Ben Lieb esiintyy myös yhdessä tulishowryhmän kanssa, jolloin äänimaisema yhdistyy hienosti näyttävään visuaalisuuteen.
DJ Angelo
Ben Lieb on DJ Angelon alter ego. DJ Angelo soittaa keikoillaan hieman "kevyempää" musiikkia ja tekee myös retrokeikkoja.
Lue lisää djangelo.fi